Taloyhtiön lisärakentaminen

Hyvän kumppanin kanssa toteutettu lisärakentaminen tuottaa yhtiölle uusien vastikeneliöiden kautta jatkuvaa tulevaisuuden tulovirtaa.

Ullakkotilat, sisäpihojen vanhat varastorakennukset tai muutoin käyttämättön rakennusoikeus voi olla taloyhtiölle suuri taloudellinen mahdollisuus. Sillä voidaan rahoittaa esimerkiksi osa saneerausprojektien toteutuksesta.

Rakennusoikeuden myyminen

Wareco on vakavarainen, suomalainen rakennusyhtiö, jolla on mahdollisuus ottaa vastuu taloyhtiönne lisärakentamisen toteuttamisvastuusta kokonaisuudessaan. Tällöin me lunastamme taloyhtiössänne olevan hyödyntämättömän rakennusoikeuden ja huolehdimme tilojen laadukkaan saneerauksen lisäksi myös uusien huoneistojen tai mahdollisten liiketilojen edelleen myynnistä. Näin taloyhtiölle vapautuu pääomaa omiin tarkoituksiinsa heti. Me kannamme vastuun saneerauksesta ja taloudellisen riskin huoneistojen myynnistä.

Kaksi projektia yksillä kuluilla

Lisärakentaminen on järkevä toteuttaa taloyhtiön muiden muutostöiden, kuten julkisivu- tai putkistojen linjasaneerausprojektien yhteydessä. Asumismukavuuden lisäksi työmaan perustuskustannuksissa saavutetaan merkittäviä kustannusetuuksia, jotka kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Wareco tarjoaa kaikki palvelut myös saneerausprojektien toteuttamiseen pitkällä ja laadustaan tunnetulla kokemuksella.

Lisärakentamisen monet mahdollisuudet

Pohditteko lisärakentamista? Laaditaan yhdessä hyvät ja kattavat suunnitelmat, tehdään rahoituslaskelmat ja pohditaan ammattimainen toteutusmalli. Warecon kautta käytössäsi ovat alan parhaat ammattilaiset suunnittelusta aina töiden laadukkaaseen toteutukseen asti.

Rakennusoikeuden mahdollistama lisärakentaminen

Taloyhtiön vapaa rakennusoikeus voidaan hyödyntää esimerkiksi lisäkerroksen rakentamiseen.

 

Ullakkotilojen muuttaminen asuinkäyttöön

Yhteisten ullakkotilojen muuttaminen asuinkäyttöön on yleinen tapa lisätä taloyhtiön kiinteää tulovirtaa.

     

Sisäpihan lisärakennukset

Taloyhtiön piha-alueiden jo olemassa olevien yleisten rakennusten hyödyntäminen antaa mahdollisuuksia myös liiketilatulojen kasvattamiseen.

 

Maanalaisrakentaminen

Maan alle rakennettujen yleisten tilojen, kuten väestösuojien tai uusien varastotilojen rakentaminen mahdollistaa asuinneliöiden kasvattamisen.